Iloisesti sisustettu Nuuna-huvila hurmasi loma-asuntomessuvieraat Kalajoella vuonna 2014. Ja hurmuri se on edelleen – värikäs sisustus on nyt ajankohtaisempi kuin messuvuonna.

Hirsirakennuksia on tehty Kuusamossa viime vuosina entistä enemmän. Kuusamo Hirsitalot on lisännyt markkinaosuuttaan sekä hirsisten omakotitalojen että loma-asuntojen myynnissä. Yhtenä kirittäjänä on ollut Nuuna-huvilamalli, jonka persoonalliset muodot ja avarat tilat ovat ihastuttaneet ison joukon lomarakentajia.

Nuunan olohuone levenee kohti rantaa. VM-Carpet on kutonut lattioille huoneen muotoja myötäilevät matot. Huonekalut on valmistanut HT-Collection sisustussuunnittelijan valitsemista kankaista. Väliseinissä on Tikkurilan maalattava struktuuritapetti. Kaikki valaisimet ovat Valaisin Grönlundilta

Menestystä on vauhdittanut Kalajoen loma-asuntomessuilla vuonna 2014 nähty valkoinen Nuuna. Hiekan päälle, pienen Aurinkolammen rannalle rakennetusta messukohteesta tehtiin kaikkien aikojen viehättävin Nuuna-kokonaisuus. Se hurmasi totaalisesti messuyleisön ja kohde voitti yleisöäänestyksen selvällä erolla kilpailijoihin.  Valoisuus ja messutalon värikäs sisustus oli kertakaikkisen valloittava.

Pohjaratkaisun kantava idea on kiilamainen olohuone, johon astutaan suoraan ulko-ovesta. Eteistä ei ole – toki sellaisenkin saa, jos asiakas niin haluaa. Olohuone levenee ja kasvaa korkeutta niin, että kiilamainen ikkunaseinä muistuttaa laivan keulaa. Muut huonetilat voi sijoittaa vapaasti olohuoneen kahta puolta. Makuuhuoneiden lukumäärää on helppo muuttaa ja keittiön kokoa kasvattaa tai pienentää. Nyttemmin Nuunasta on versioitu isojakin omakotitaloja, joihin on lisätty kellarin kanssa kolmekin kerrosta.

Sisustussuunnittelija Sirkka-Liisa Murtovaara sai vapain käsin rakentaa Nuunan messuasun. Lopputuloksena on värikäs ja selkeä kokonaisuus, jossa kuusamolaiset osaajat ovat isossa roolissa. Huvila ja Kalajoen Aurinkolammen rannalla. Meri näkyy pienen kävelymatkan päässä.

Kalajoen messutalo rakennettiin hyvälle tontille Aurinkolammen rantaan. Saunatilat sijoitettiin luonnollisesti niin, että löylyistä pääsee suoraan terassille ja sieltä uimaan. Makuuhuoneita on kaksi 111 neliön huoneistoalassa.

Kuusamolaisten yhteinen taidonnäyte

Ikkunanurkassa on PS-Kalusteen Media-kaapisto, jonka sisään saa piilotettua kodin kaikki digilaitteet. Sen on suunnitellut Timo A. Pehkonen ja ovien aukotus kuvaa puiden oksistojen silhuetteja. Aukot on verhoiltu kankaalla, että äänet pääsevät ulos kaapista liukuovien kiinni ollessakin. Kaapin päällä näkyy taiteilija Tuula Suojarinteen kuusi erilaista keraamista lintua.

Messuhuvila oli kuuden kuusamolaisen osaajan yhteinen taidonnäyte. Hirsitalotehdas halusi kohteensa sisustajaksi Kuusamossa asuvan kokeneen messusisustajan Sirkka-Liisa Murtovaaran. Paikkakunnan kalustevalmistaja PS-Kaluste toimitti taloon kiintokalusteet ja puiset huonekalut. Jarmo Pitkänen on niin ikään Kuusamon poikia, vaikka onkin matkannut vuosikaudet maailmalla ja tuonut tuliaisena taidon sekä huippuruuan että keramiikan valmistamiseen. Jarmon Studio Tundran astioita nähtiin mukana messusisustuksessa. Rakennuksen kaikki puutavara on lähtöisin paikkakunnan suurimman työnantajan, Pölkky Oy:n tuotantolaitoksilta. Sisustuksen viimeistelivät kuvataiteilija Auli Haatajan taulut.

Talossa näkee väriä ja iloa. Lennolin värikkäitä tyynyjä on kaikkialla ja nojatuoleissa on pirteän vihreä raitakangas. Takassa on lämpimän ruskea struktuuripinnoite. Yhtä huomiota herättävää tulisijaa tulee harvoin nähneeksi.

Kiilamaisen Nuunan muodot ja sisustussuunnittelija Sirkka-Liisa Murtovaaran värikäs kokonaisuus hullaannuttivat Kalajoen messuyleisön ja kohde voitti ylivoimaisesti yleisöäänestyksen kaikki luokat. Sängyn päädystä löytyvät kuvataiteilija Auli Haatajan enkelipallot.

Iloa pursuava sisustus näyttää nyt kenties paremmalta kuin kuusi vuotta sitten. Sisustustrendit ovat hehkuttaneet kirkkaita värejä parin viime vuoden aikana ja osa suomalaisistakin on vaihtanut varovaisen skandityylinsä eurooppalaiseen rohkeuteen.

Hirsimokki_Nuuna_129_t_pk_1.

Ei vanhene koskaan – artikkeli on ensimmäisenä julkaistu Kalajoen loma-asuntomessulehdessä vuonna 2014 ja uudelleenjulkaistu toiveartikkelina Uusi Koti – lehdessä 3/2020. Artikkelin on kirjoittanut Jorma Välimaa ja valokuvannut Hans Koistinen.

Kiinnostuitko Nuuna – mallista?

Nuuna – mallistomme on laajentunut vuosien varrella. Loma-asuntomallistostamme löydät tällä hetkellä 11 erilaista Nuuna – mallia, pienimmän ollessa 37 m² ja suurimman 122 m².

Tutustu myös Nuuna – hirsikoteihin.

Lue myös Stigin ja Violan kokemuksia: Valoistasta Nuuna-talosta ei tee mieli lähteä.

Venlan ja Juuson Nuuna-kodista tehtiin päällikkötason Nuuna.