Stig ja Viola Gunnar asuvat Oravaisissa, noin 50 kilometriä Vaasasta pohjoiseen. Eläkeläispariskunta osti vuonna 2004 mökin merenrannalta, jonka he alun perin ajattelivat remontoida. Koska remontista olisi tullut sen verran mittava ja kallis, he päättivätkin rakentaa paikalle uuden mökin – ja ajan myötä ajatukset vielä kääntyivät ympärivuotiseen kotiin. Nyt pariskunta pystyy viettämään eläkepäiviään Kuusamo Hirsitalojen Nuuna-malliston kodissaan.

Oravaisissa metsän keskellä kaartelee hiekkatie, jonka varrelta löytyy Gunnarin pariskunnan komea hirsitalo. Talo on Kuusamo Hirsitalojen Nuuna-mallistoa, johon Gunnarit tutustuivat Seinäjoen asuntomessuilla.

 

 

– Tämä on unelmieni talo. Kun Seinäjoella astuin Nuuna-taloon sisään ja näin valon, ikkunat ja valtavan hienon sisustuksen, näin heti itseni siinä talossa, Viola kuvailee.

Mökki muovautui ympärivuotiseksi kodiksi

Aluksi pariskunnan oli tarkoitus rakentaa tontille uusi mökki, mutta päätyivätkin rakentamaan paikalle kodikseen ympärivuotisen talon.

– Talohan oli alun perin piirretty mökiksi, mutta Kuusamo Hirsitalojen Christer “Nuunapappa” Östman pystyi toteuttamaan muutostarpeemme ja kaikki järjestyi todella hienosti, Stig kertaa.

Gunnarit kertovat viihtyvänsä luonnonhelmassa omiaan puuhaillen.

– Viihdymme täällä niin hyvin, ettei täältä juurikaan tarvitse lähteä mihinkään. Puuhailemme kaikenlaista, ja seuraavaksi alamme kunnostaa pihapiiriä ja rakennamme pienen autotallin, Stig luettelee.

– Enää en halua lähteä edes talvisin Thaimaahan, viihdymme täällä niin hyvin, Viola jatkaa hymyillen.

Toimitus sujui hienosti

Rakennusprojekti sujui mutkattomasti. Hirret toimitettiin tontille tammikuussa, ja uuteen kotiin päästiin muuttamaan heinäkuussa. Stig ja Viola toteavat rakennusvaiheeseen liittyvän aina pieniä ongelmia, kuten pienten osien puuttumisia. Ongelmat kuitenkin ratkottiin mallikkaasti, ja kokonaisuutena toimitus onnistui erittäin hyvin.

– Prosessin voisi vaikka alkaa alusta taas, kaikki meni niin hienosti, Viola naurahtaa.