Yrittäjäperheen työpäivät ovat pitkiä ja voimia vaativia. Palkintona jaksamisesta on uusi ja upea koti, joka kohoaa aivan konkreettisesti arjen yläpuolelle.
Kotkanpesä keskellä kylää. Sellaiseksi voi kutsua Mari ja Jari-Jukka Kallungin muutaman kuukauden ikäistä mustaa hirsitaloa Sirkkulan taajamassa Salossa. Komea rakennus näkyy kauas ja sieltä näkee kauas – kaikken kaupunginosan talojen kattojen yli kaukana siintävään metsään. Talo valittiin ulkonäkö edellä. Kuusamo Hirsitalojen uusin talomalli Hiisi ihastutti ensinäkemällä. Ajatus hirsitalon rakentamisesta vain lisäsi mielenkiintoa, vaikka Mari ja Jari-Jukka eivät lähtökohtaisesti olleet ajatelleet nimenomaan paksuilla puuseinillä toteutettavaa taloa uudeksi kodikseen. Kaupat syntyivät nopeasti ja tuttu perniöläinen timpuri Sauli Saarinen ryhtyi töihin. Hänen yrityksensä Rakennus Saarinen Oy urakoi rakentamisen niin, että Kallungit pääsivät muuttamaan uuteen kotiin ensimmäisenä arkipäivänä heti joulun jälkeen. Työkiireiden vuoksi muuttoa ei hosuttu jouluksi vaan sitä rauhoituttiin viettämään perheen aikaisempaan taloon.
Tontti hankittiin syksyllä 2020. Sirkkula on viiden kilometrin päässä Salon keskustasta löytyvä täyteen rakennettu pientaloalue. Kaikki kaupungin tontit on myyty loppuun, mutta Kallungeilla oli onni huomata myyntiin tullut 1500 neliön kalliotontti. Se oli lohkottu vanhan omakotitalotontin kookkaasta piha-alueesta. Paikkaa voi pitää suoranaisena löytönä.
Talon paikkaa ei tarvinnut edes räjäyttää. Pieni louhiminen riitti ennen harkkoperustusten tekoa. Talo makaa tukevasti kalliota vasten. Iso, massiivinen ja materiaaleiltaan luonnomukainen rakennus tulee seisomaan näillä sijoilla hamaan tulevaisuuteen. Ja se tulee säilymään pitkään Kallunkien kotina. Satsaus sisustukseen kertoo selvää kieltä siitä, että taloa ei ole rakennettu myyntitarkoituksessa. Siitä on tehty tinkimätön kokonaisuus juuri Marin ja Jari-Jukan sekä tyttärien Nean ja Nellan makuun. Pintamateriaalit ovat huippulaadukkaita ja värivalinnat ovat rohkeita.
Äärimmäisen valoisa koti
Talon kerrosala ylittää 200 neliötä. Nettopinta-alaa kolmen makuuhuoneen talossa on 185. Alakerrassa on oleskelutilojen ja saunaosaston lisäksi työhuone. Kulkureitit ovat väljiä ja ikkunapintaa on niin runsaasti, että koti on äärimmäisen valoisa. Yläkerrasta löytyy myös avoin oleskelutila, jonka lasikaiteen takaa näkyy kahden kerroksen korkuinen olohuone. Vanhempien makuuhuoneen yhteydessä on parveke ja talon ympäriltä löytyy kolmekin terassia – keittiön vierestä, saunapäädystä ja sisääntulosta.
Talossa on kaksi täyttä kerrosta. Loiva katto on muodoltaan murrettu harja. Ulkonäkö on aina makuasia, mutta jokainen varmasti luonnehtii taloa näyttäväksi. Sehän sai Marin ja Jari-Jukankin rakentamisesta innostumaan.
Hirsi on monimuotoinen sisustuselementti
Pariskunnalla on samanlainen, jalostunut sisustusmaku. Sisätöiden lähestyessä syvennyttiin sisustusmarkkinoiden tarjontaan. Ajatuksena ei ollut kävellä lähimpään rautakauppaan laattoja ja muita materiaaleja valitsemaan.
Kodin näyttävin erikoisuus on seinäväri. Sisäpuolen hirsipinnat on tyttöjen huoneita lukuunottamatta pintakäsitelty kahteen kertaan lämpimän ruskealla Uulan muovittomalla Ilona-kuultomaalilla. Sävy on Tikkurilan värikartan Tatti. Tummat puupinnat suorastaan huokuvat lämpöä ja kodikkuutta. Sen rinnalla mustat ikkunapuitteet ja väliovet näyttävät täydellisen tyylikkäiltä.
Musta väri oli selvä valinta myös keittiökalusteisiin. Keittiö on perheelle tärkeä osa kotia. Kallungeilla syödään hyvää ruokaa ja siitä nautitaan. Silloin on syytä panostaa keittiön toimivuuteen niin tilojen kuin varusteiden osalta.
Kaluste- ja konehankinnat tehtiin Salon Noblessa-myymälässä. Valituksi tuli vetimetön Line N-malliston kalusteet. Samasta osoitteesta hankittiin kaikki ison talon tarvitsemat kiintokalusteet.
Keittiön korkeaan kaapistoseinään on sisällytetty rungon sisään työnnettävin parinovin varustettu aamiaiskaappi. Saarekkeen päälle valittiin BORAn liesi, jonka keskellä on pyöreä höyry- ja rasvaimuri. Vesipisteeseen haluttiin kullanhohtoinen hana. Se on Tapwellin Honey Gold. Samaa vesikalustemallistoa edustavat myös saunatilojen suihkut.
Taustaseinän keittiökaapistojen välistä pilkottaa pala ruskeaa hirsiseinää. Sitä ei katsottu tarpeelliseksi erikseen suojata. Paksu hirsiseinä kyllä kestää pienet veden roiskaukset. Salon Noblessa-myymälässä kalustekokonaisuuden suunnitteli Tiina Tuovinen. Kaupanteko ei jäänyt pelkkiin kalustehankintoihin eikä yksipuoliseksi. Tiina osti miehensä kanssa Kallunkien vanhan talon. Järjestely toimi sujuvasti eikä rakentajaperheen tarvinnut hankkia väliaikaista asuntoa talon valmistumista odotellessa.
Alakertaan ajateltiin aluksi betonilattiaa. Siitä luovuttiin ja tilalle valittiin harmaat todella kookkaat laatat. Niiden koko on 120 x 240. Samaa jättikokoa löytyy myös kosteiden tilojen seinistä. Laattojen kuosit ovat erityisen näyttäviä. Kalusteista silmiinpistävin on olohuoneen jättikokoinen löhösohva. Kullanhohtoinen ja pehmeydellään kutsuva komistus on edesauttanut myös perheen Jeppe-koiran kotiutumista uuteen asuinpaikkaan. Sohvan Mari ja Jari-Jukka löysivät viime kesän asuntomessujen sisustusteltan myymälästä.
Arjen yläpuolella – artikkeli on ensimmäisenä julkaistu Uusi Koti – lehdessä 2/2022. Artikkelin on kirjoittanut Jorma Välimaa ja valokuvannut Hans Koistinen.
Kiinnostuitko mallista?
- Tutustu hirsitalo Hiisi 173 -malliin.
- Vieraile virtuaalisesti hirsitalo Hiisi-mallin pohjalta toteutetussa modernissa hirsikodissa.
- Lataa esitteemme ja etsi oma suosikkisi.
Tutustu myös näihin Uusi Koti -artikkeleihin
- Hirsiparitalossa Rovaniemellä tiloja on suunniteltu toisella tavalla.
- Sirpa ja Pasi toteuttivat hirsiunelman hiekkarannalle.
- Kuusamojärven rannalla hirsikodissa nautitaan pohjoisen valosta.
Hirsikotia suunnittelevalle suosittelemme
- Asiakkaamme Johanna ja Henkka listasivat blogiinsa 5 asiaa, jotka on hyvää tietää ennen rakentamisen aloittamista.
- Tutustu syihin, miksi valita hirsitalo.
- Haaveena uusi hirsitalo? Tutustu kolmeen erilaiseen hirsikotiin, joiden tarina on alkanut omista kuvista, arkkitehdin suunnitelmista tai meidän mallistomallistamme.