Soitimme rakennusinsinööri Johannes Määtälle ja kysyimme meritoituneen rakennusurakoitsijan kokemuksia ja ajatuksia talvirakentamisesta.

Suomessa on totuttu rakentamaan kesäisin ja käpertymään sohvan nurkkaan pakkasen paukkuessa talvella. Talvirakentamista saatetaan pitää jopa mahdottomana sääolosuhteiden vuoksi. Moni talovalmistaja tarjoaa kuitenkin talvirakentajille tuntuvia talvitoimitusetuja, joiden avulla voi saada joustoa rakennusbudjettiin.

Kannattaako talvella siis rakentaa? Mitä talvella rakentaessa on hyvä huomioida? Soitimme Rakennus PoPo Oy:n* rakennusinsinööri Johannes Määtälle ja kysyimme kokeneelta rakennusurakoitsijalta näkökulmia talvirakentamiseen.

Talven sääolosuhteet ovat suosiolliset hirsirakentamiselle

Talvirakentamisesta keskustellessamme Johannes painottaa heti ensimmäiseksi talven sääolosuhteita.

– Talvella sääolosuhteet ovat tasaisemmat kuin kesällä.

Samalla hän nostaa esille asian, jota harva osaa huomioida rakentamista miettiessä talvikuukausina.

– Tuntumani on, että talvella sääennusteet pitävät paremmin paikkansa ja tämän myötä hirsikehikon pystytysaikataulua on helpompi ennakoida.

Vaikka lumisade pääsisikin yllättämään, on se vähäisemmän kosteuden vuoksi parempi vaihtoehto kuin vesisateet kesäkaudella. Pakkanen ei myöskään hidasta työntekoa, päinvastoin. Pakkasella ilma on kuivaa ja hirsikehikkoa on hyvä pystyttää. Lumi nimittäin pitää hirret puhtaina.

– Kylmän kanssa pärjää aina vaatetuksella, Johannes alleviivaa hymyillen.

Talvirakentaminen onnistuu myös pohjoisemmassa Suomessa. Kuusamo Hirsitalojen toimistolaajennus pystytettiin talvella 2012.

Talvirakentamista ei kannata pelätä

”Meille rakentaminen ympäri vuoden on luonnollista.”

Johannes Määttä, rakennusinsinööri, Rakennus PoPo Oy

Kysyessämme vinkkejä talvirakentajalle, Johannes oli pitkän aikaa hiljaa.

– Tämä on vaikea kysymys. Meille rakentaminen ympäri vuoden on niin luonnollista, että tätä pitää pohtia hetki, hän tuumaa. Keskustelun jatkuessa esille nousevat erityisesti kolme asiaa.

1. Tee maa- ja perustustyöt sulan maan aikaan

Viime talvi oli poikkeuksellinen Etelä-Suomessa, kun maa- ja perustustöitä pystyi tekemään käytännössä läpi koko talven. Koska vuodet eivät ole veljeksiä keskenään, kannattaa maa- ja perustustyöt aloittaa viimeistään loppusyksyllä.

– Perustukset on hyvä saada valmiiksi sulan maan aikana. Betonia tai laastia sisältävät rakenteet eivät saa jäätyä ennen kuin niiden lujuus on riittävä, Johannes kertoo.

Perustusten ollessa valmiit ja suojattuna, on talvirakentajalla hetki aikaa hengähtää ennen puutavaratoimitusta. Tässä vaiheessa on hyvä keskittää voimansa sisustusmateriaalien ja kalusteiden valintaan. Työvaiheita ja päätöksentekoprosesseja jaksottamalla rakennusprojekti etenee jouhevasti, ilman kiireen tunnetta.

2. Talvella rakentamisen ammattilaiset ovat paremmin saatavilla  

– Meillä asennuskalenteri on talvella väljempi, joten työmiehiä on useampi yhdellä työmaalla. Tämä mahdollistaa asennuksen nopeamman etenemisen, Johannes Määttä kertoo.

– Tarvittaessa myös lisää kokeneita asentajia löytyy helpommin töihin, hän jatkaa.

Kesällä rakennustyöt saattavat yllättäen pysähtyä hetkeksi, kun rakentamisen ammattilaista ei löydykään silloin, kun häntä tarvitsisi tai aikataulut pettävät edellisellä työmaalla. Talvella rakentaessa on harvemmin pulaa osaajista ja alan ammattilaisista. Kun määrittelet syksyllä aikatauluraamit, saat haluamasi urakoitsijan ja muut yhteistyökumppanit toteuttamaan unelmaprojektiasi talven aikana.

3. Rakennus- ja sisustustarvikkeiden toimitusajat ovat lyhyempiä

Niin rakennustarvike- kuin sisustustarviketoimittajilla kesät ovat ruuhka-aikaa ja esimerkiksi ikkunoiden ja ovien toimitusajat voivat olla useita viikkoja pidempiä normaaliin toimitusaikaan verrattuna. Tämä voi yllättää työmaalla ja aiheuttaa viivästyksiä.

– Talviaikaan tuotteiden toimitusajat ovat lyhyempiä ja viivästyksiä tulee harvoin, Johannes toteaa.

Kysynnän ollessa vähäisempää, myös materiaalihinnoissa on mahdollista saada säästöä.

– Olemme huomanneet, että talvella materiaalihinnat ovat myös edullisempia.

Rakennusinsinööri Johannes Määtän viesti on rohkaiseva: ”Talvirakentamista ei kannata pelätä. Rakentaminen onnistuu hyvin myös talvella ja ei juurikaan eroa kesällä rakentamisesta.” Kuvat: Rakennus Popo Oy

Talvirakentajan kannattaa kuitenkin huomioida, että hän varaa tontille tilaa talvella saapuvia rakennustarvikkeita varten riittävästi heti ensimmäisistä lumitöistä alkaen. Liikkumisväylät ja tarvikkeiden purkupaikat kannattaa pitää puhtaana lumesta ja varmistaa, että mahdolliset lumikasat eivät ole töille esteenä. Budjettiin on hyvä varata jonkin verran ylimääräistä lumityö-, lämmitys- ja kuivatuskuluja varten.

Talvitoimituksen etu on luonnostaan hyvä rytmi!

”Aikaa ei ole koskaan liikaa, mutta turha kiire johtaa usein hermojen kiristymiseen.”

Antti Hokkinen, myyntipäällikkö, Kuusamo Hirsitalot Oy

Talotoimittajan myyjään kannattaa ottaa yhteyttä hyvissä ajoin kesällä tai viimeistään alkusyksystä saadaksesi sovittua itsellesi parhaan aikataulun talvitoimitukseen. Rakennuslupaprosessi voi kestää muutamasta viikosta jopa kuukausiin rakennuspaikkakunnasta riippuen.

– Mitä aiemmin olet liikenteessä ja saat määriteltyä aikatauluraamit hankkeelle, sitä paremmin saat myös haluamasi urakoitsijan ja muut yhteistyökumppanit toteuttamaan unelmaasi, Kuusamo Hirsitalojen myyntipäällikkö Antti Hokkinen kertoo talvitoimitusaikatauluksesta puhuttaessa.

Asian voi hänen mielestään kiteyttää niin, että aikaa ei ole koskaan liikaa, mutta turha kiire johtaa usein vain hermojen kiristymiseen.

– Myyjämme ovat huomanneet, että tänä päivänä yhä useampi rakentaja haluaa jaksottaa rakennusprojektia saadakseen levähdystaukoja rakentamiskiireiden ja jatkuvan päätöksenteon väliin.

Kun haaveista paperilla alkaa muodostumaan unelmien koti. Kuva Nuuna-työmaalta Kuusamosta kevättalvella 2020.

Talvirakentajalle tämä tulee luonnostaan rakennusaikataulujen kautta. Loppusyksystä tehdään perustukset ja tarvittavat maatyöt. Tämän jälkeen kiireet tontilla pysähtyvät hetkeksi ja on aika tehdä päätöksiä muun muassa sisustusmateriaaleista, tulisijoista ja kalusteista. Alkutalvesta toimituksen saapuessa tontille, on nämä päätökset tehty ja varsinainen rakentaminen voi alkaa. Haaveista paperilla alkaa muodostumaan unelmien koti.

*Rakennus Popo Oy on pääasiassa Uudenmaan alueella toimiva rakennusurakoitsija, joka tarjoaa säältä suojaan -pystytystä Kuusamo Hirsitalojen toimittamille hirsikohteille. He ovat pystyttäneet yli 30 erilaista hirsitaloa.