Pari vuotta sitten turkulaiset Venla ja Juuso löysivät itsensä haaveilemaan omasta, aiempaa isommasta kodista. Kun kummallekin mieluista vaihtoehtoa ei meinannut myynnissä olevista kohteista millään löytyä, muuttui ajatus hiljalleen valmiin kohteen ostamisesta oman kodin rakentamiseksi. Huolellisen taustatyön ja muutaman sattuman kautta tulevaksi kodiksi valikoitui Kuusamo Hirsitalojen Nuuna-malliston talo.

Pariskunta toivoi uudelta kodiltaan ennen kaikkea kestävyyttä, kauneutta sekä sisäilmaa jota on hyvä hengittää. Hirsitalo asumismuotona täytti hyvin heidän toiveensa.

– Puhdas sisäilma oli meille molemmille tärkeä asia. Myös pitkäikäisyys, ja tieto siitä että voimme välttää homeongelmat tämän ratkaisun avulla, vaikutti päätökseen. Hirren pinta on lisäksi valtavan kaunis ja luo kotiin pehmeää tunnelmaa, minkä vuoksi jätimmekin mahdollisimman paljon hirsipintaa näkyville, Venla kertoo.

Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Nuuna-talon muoto ratkaisi valinnan

Poikkeuksellisen muotoinen tontti meinasi aluksi aiheuttaa haasteita pariskunnalle. Kuusamo Hirsitalojen valikoimasta löytyneen Nuunan viuhkamainen malli ratkaisi tämän ongelman hyvin. Kun sopiva talomalli ja toimittaja oli löytynyt, oli aika hioa suunnitelmasta omannäköinen.

– Teimme paljon muutoksia pohjaratkaisuun ja saimme tehdä talosta täysin meidän näköisemme. Suunnitelman ääressä on istuttu useita tunteja Kuusamo Hirsitalojen edustajan kanssa, koska meillä oli joka kerralla jotain uutta lisättävää siihen, Venla hymyilee.

– En muista asiaa jota emme olisi voineet muuttaa mikäli niin halusimme, Juuso lisää.

Päällikkötason talo

Pariskunnasta huokuu kiitollisuus kaikkia niitä kohtaan jotka olivat mukana luomassa kodista kokonaisuutta, missä he tulevat viihtymään vuosienkin kuluttua.

Hirren pinta on lisäksi valtavan kaunis ja luo kotiin pehmeää tunnelmaa, minkä vuoksi jätimmekin mahdollisimman paljon hirsipintaa näkyville, Venla kertoo.

– Iso kiitos kaikille jotka ovat mahdollistaneet tämän, niin rakennustiimille kuin Kuusamo Hirsitaloillekin. Heidän edustajan kanssa puhuttiin että tehdään päällikkötason Nuuna, ja se tästä kyllä tehtiin, Juuso hymyilee.