Kuusamo Hirsitalot on uudistanut strategiansa ja tehty strategia ulottuu vuoteen 2025. Strategian ytimessä on tuottaa ihmisille elämänlaatua.
Kuusamo Hirsitalojen strategian uudistus aloitettiin syksyllä 2019. Useiden työpajojen ja ryhmätapaamisten jälkeen Kuusamo Hirsitalojen hallitus antoi hyväksyntänsä ja tukensa uudistetulle strategialle.
Kuusamo Hirsitalojen visio on olla vuonna 2025 tunnetuimpien hirsitalovalmistajien joukossa ja olla alansa kannattavin toimija. Toiminta-ajatuksena on tuottaa ihmiselle elämänlaatua.
Strategian ensimmäisen vaiheen operatiivinen johto on yhdessä työntekijöiden kanssa saattanut pitkälle päätökseen vuoden 2021 aikana. Toimenpiteitä ovat esimerkiksi olleet Valmis Kuusamo – muuttovalmiiden talojen julkistaminen, suunnitteluresurssien merkittävä vahvistaminen, asiakastyytyväisyyskysely sekä henkilöstön työtyytyväisyyskysely. Lisäksi yhteistyötä Pölkyn kanssa on kehitetty strategisesta näkökulmasta.
Elämänlaatua Kuusamossa
”Tuotamme ihmiselle elämänlaatua” toiminta-ajatuksesta on mainittava miten nopeasti se nousi monen työryhmäläisen suosikiksi. Yhdistyyhän ajatuksessa niin tieto kuin tunne hirsielämisen eri laatutekijoistä.
Tulevana vuonna 2022 strategia tulee näkymään ulospäin yhteistyökumppaneille, asiakkaillemme sekä markkinoinnissa.
Täysin valmiiksihan strategia ei tule koskaan, vaan asiat vaativat jatkuvaa työstämistä ja päivittämistä.
Arto Orjasniemi, toimitusjohtaja
Työryhmän kokoonpanossa on ollut kattava osallistuminen jokaisesta yrityksemme yksiköstä. Projektin johtamisesta vastasi ulkopuolinen kokenut tekijä, joka mahdollisti laaja-alaisten kokonaisuuksien käsittelemisen sovitussa aikataulussa. Työryhmässä pureskeltiin niin tulevaisuuden asumismuotoja, yrityksen arvoja sekä kirkastettiin yrityksen toiminta-ajatusta.
– Uusi strategiamme antaa hyvät suuntaviivat toiminnallemme vuosiksi eteenpäin. Meillä on nyt selvät tavoitteet ja niitä kohti mennään, tiivistää Arto Orjasniemi.
– Täysin valmiiksihan strategia ei tule koskaan, vaan asiat vaativat jatkuvaa työstämistä ja päivittämistä, Arto toteaa.