Uuden tuotantolinjan asennustyöt ovat loppusuoralla.

Kuusamo Hirsitalot julkisti vuosi sitten vajaan kahden miljoonan euron investointisuunnitelmat kahden uuden varastotilan, tuotantohallin laajennuksen sekä uuden tuotantolinjan hankinnan osalta. Suunnitelmat ovat edenneet aikataulussaan vallitsevasta tilanteesta huolimatta.

Tehtaan alueelle rakennetut varastokatokset otettiin käyttöön alkukeväästä. Samaan aikaan tuotantohallin laajennustyöt ovat olleet käynnissä ja uusi tuotantolinja saapui tehtaalle huhtikuun loppupuolella. Saksasta saapuneen uuden Hundegger -tuotantolinjan asennustyöt ovat tällä hetkellä loppusuoralla.

Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

 

”Meillä on jäljellä enää linjastojen yhdistämiseen liittyviä pieniä säätöjä sekä Hundeggerissa olevan viimeistä teknologiaa edustavan työstörobotin täsmäkoulutus tuotannon henkilökunnalle”, kertoo tuotantojohtaja Simo Orjasniemi käyttöönoton edistymisestä.

Tuotantolinjan arvioidaan olevan täydellä teholla toiminnassa toukokuun loppupuolella.

”Yrityksemme toinen Hundegger-tuotantolinja tuo lisäkapasiteettia etenkin suosittujen jiirinurkkaisten huviloiden ja omakotitalojen työstöön. Samalla toimitusvarmuutemme kasvaa entisestään”, jatkaa Simo Orjasniemi.

”Lisäkapasiteetin käyttöönotto tulee juuri oikeaan aikaan.”

Arto Orjasniemi, toimitusjohtaja

”Olemme tyytyväisiä, että investoinnit etenivät aikataulussaan uuden tuotantolinjan osalta. Omakotitalojen osuus myynnistämme on kasvanut entisestään, joten lisäkapasiteetin käyttöönotto tulee juuri oikeaan aikaan. Tässä vaiheessa haluan myös kiittää Pölkky Oy:tä hyvästä yhteistyöstä, saimme alkuvuoden hetkelliset puutavarahaasteet hoidettua sujuvasti. Tämän seurauksena olemme voineet myydä koko kevään ja kesän tuotantokapasiteettiamme normaalisti,” kommentoi toimitusjohtaja Arto Orjasniemi.

Yrityksen johto katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen. ”Tällä hetkellä ihmiset viettävät kotonaan ja vapaa-ajan asunnoillaan entistä enemmän aikaa. Oman kodin ja toimivien tilojen merkitys korostuu. Uskomme, että tämä tulee näkymään talo- ja loma-asuntomarkkinoilla seuraavan vuoden, kahden aikana, vaikka pandemia omat haasteensa markkinaan tuokin”, kertoo Arto Orjasniemi.

Kuusamo Hirsitaloja hankkeen toteuttamisessa auttaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.