Joka kerran, kun astun sisään uuteen kotiimme, mietin, että eihän tämä voi olla edes totta. Miten voi saada aikaan jotain näin kaunista, näin kauniiseen paikkaan.

Ajatus hirsitalosta järvenrannalla tuntui pari vuotta sitten kaukaiselta unelmalta ja nyt se on totta. Ja nyt voin todeta, että mikään muu talo kuin hirsitalo, ei olisi toiminut tälle paikalle yhtä upeasti.

Projekti on ollut pitkä ja paikoin raskaskin, mutta nyt kun katson lopputulosta, se oli sen arvoista. Ja mikä parasta, se tehtiin yhdessä! Yhdessä mieheni, vastaavan mestarin, Kuusamon asiakaspalvelijoiden, asiantuntijaystävien, arkkitehdin, pystyttäjien, timpureiden, LVI- ja sähköammattilaisten ja maanrakentajien kanssa. Lisäksi siihen tarvittiin isovanhempien apua ja tukea, monta keittokattilaa ja termarikaffeja sekä maalausapua reippaalta lukiolaiselta ja tsemppimieltä lapsiltamme. Siihen vaadittiin myös meidän molempien, minun ja mieheni, pitkämielisyyttä ja kykyä tulla toisiamme vastaan vaikeissa paikoissa.

Olohuone juuri ennen muuttoa.

Nyt kun voin katsoa rakentamista jo peräpeiliin, seuraavat neuvot ja vinkit voisivat helpottaa vielä rakentamisesta haaveilevia taikka siihen ryhtyviä, eli olkaapa hyvät, tässä tulevat Hirsitalo Kultsin vinkit tuleville raksaajille:

  1. Suunnittele hyvin ja hyvissä ajoin. Ota mukaan ammattilaiset, joihin luotat. Näytä suunnitelmia myös muille ja kysy mielipidettä.
  2. Suunnittele talo omiin ja tulevaisuuden tarpeisiin. Jos budjetti on rajallinen, joistain haaveista joutuu myös luopumaan. Haitaksi ei ole ajatus siitä, että talo kiinnostaisi tarvittaessa myös muita.
  3. Ole tarkkana ja selvitä itse, miten kriittiset kohdat tulee rakentaa tai ota asiantuntija avuksi. Älä anna periksi rakentamisen laadussa. Kyseessä on usein elämäsi suurin investointi. Jos reklamoit timpureille, tarjoa kahvit perään ja jutustele. On hyvä pysyä kuitenkin väleissä, vaikka joskus tulee sanomista.
  4. Muista omistajan vastuu. Ole paikalla tai vähintäänkin saatavilla, kun tontilla tapahtuu. Hyvin usein jollain rakennuksella toimijoista herää kysymyksiä ja vastauksia tarvitaan nopeasti. Jos et itse osaa vastata, kysy asiantuntijalta tai vastaavalta mestarilta. Pyydä toimijoita odottamaan vastausta ennen toimintaa.
  5. Pyydä apua ja ota apua vastaan. Olipa se maalaustalkoisiin vapaaehtoisia, apua lasten katsomiseen tai ruoanlaittoon, niin ota vastaan. Moni auttaa mielellään.
  6. Pidä itsesi kunnossa rakentamisen ajan. Syö terveellisesti, nuku ja tee välillä jotain muuta, mikä palauttaa kehon ja mielen hetkeksi raksakiireistä. Ajatus kulkee kirkkaammin ja naulapyssy kädessä paremmin, kun välillä hengähtää hetken.
  7. Nauti hetkistä ja katsele valmiita kulmia. Tekemätöntä riittää pitkään, mutta nauti, innostu ja fiilistele valmista! Sinä teit sen, puolisosi teki tai taikka timpuri tai kaivuri-Jussi. Yhtä kaikki, se tuli valmiiksi. Juo raksakahvit, kuuntele hyvää musaa ja katsele ympärillesi. Rakentaminen voi olla kerran elämässä -kokemus.

Näillä ohjeilla meidän perheellemme saatiin kaunis, tunnelmallinen, laadukas ja energiatehokas Kuusamo Hirsitalo, joka täyttää meidän perheemme tarpeet. On ehkä pakko vielä kehaista, että energiatodistuksessa lukee energialuokka A. Tämäkin vaati toki muutaman ikkunan vaihdon ja mieheltäni todella huolelliset tiivistykset kaikkialle taloon ja vuotokohtien ”välitarkistuksen”. Mutta kiitän myöskin Kuusamoa hyvistä ja tiiviistä rakenteista ja laadukkaasta toimituksesta! Ja isosti kiitän myös meidän luottomyyjää Jaakkoa kaikesta avusta projektin aikana.

Meidän kaunis, tunnelmallinen, laadukas ja energiatehokas Kuusamo Hirsitalo!

Rakentaminen on tietoa ja tunnetta sopivassa suhteessa. Kaikki tunteiden äärilaidat on projektissa koettu ja toisaalta selvitetty ja hyödynnetty valtava määrä rakentamiseen liittyvää tietoutta. Meille tämä oli talo numero 2 ja eiköhän se ole niin, että kaksi on tässä tapauksessa ihan hyvä ilman kolmatta…

Ei kolmatta vaan toinen talo toden sanoo.

Perhe rakensi Kuusamo Hirsitalojen modernin hirsitalon Keski-Suomeen omien suunnitelmien pohjalta. Blogikirjoituksia on ilmestynyt rakentamisen eri vaiheista. Voit katsoa Hirsitalo Kultsin Instagramista kuvia projektista.

@hirsitalo_kultsi

Taija

Lue aiemmat blogit: