Pitkäaikaisella mökkirannalla on kerääntynyt paljon kesäisiä muistoja. Niitä on nyt mukava palautella mieliin uudessa, hyvin varustellussa ja tyylikkäässä eteläsavolaisessa huvilassa.

Tarina alkaa 1970-luvun lautamökistä. Elettiin verkkaisen vaurastumisen aikaa 70-luvulla, kun nykyisen Villa Veikon omistajan isä hankki lomanviettopaikan Juvalta Saarijärven rannalta. Tontilla oli muutaman vuoden ikäinen, sen ajan tyylillä rakennettu lautamökki. Tilaa ja mukavuuksia oli rajallisesti, mutta siellä olosta nautittiin. Mökkielämä Suomen suvessa järvirikkaissa savolaismaisemissa oli parasta, mitä suomalainen kuvitella saattoi. Lämpimistä kesistä on paljon hyviä muistoja, joita uusi sukupolvi on kerännyt menneiden vuosikymmenten aikana. Mökki on ollut ahkerassa käytössä ja ahkerammaksi se nyt muuttuu, kun lautamökin paikalle on rakennettu ympärivuotiseen käyttöön soveltuva huvila. Se on saatu juuri ahkeralla työllä valmiiksi. Jäljellä on enää pientä viimeistelyä.

Saarijärven rantaa nyt isännöivä pariskunta asuu Nokialla. Matkaa kodista Juvalle on melkoisesti, mutta huvilalla voidaan viettää aikaa muulloinkin kuin viikonloppuina ja lomilla. Isäntä on juuri jäänyt eläkkeelle ja lisääntyneen vapaa-aikansa hän on käyttänyt rakennusprojektin viimeistelyyn.

Muutostyöt alkoivat vanhan mökin purkamisen jälkeen rantasaunan teolla. Kapea ja pitkä rakennus synnytettiin pitkästä puutavarasta tontilta kaadetuista puista. Seinien päälle toteutettiin viherkatto, jonka toteutus onnistui täydellisesti. Elävää kattoa ihastellaan nyt korkeammalle sijoitetun huvilan ikkunoista ja terasseilta. Jos on järvikin hieno, niin ruohoa kasvava katto lienee monen mielestä vieläkin hienompi.

Loma-asunnossa on kaksi saunaa. Kappaletavarasta rakennettu rantasauna, jossa on upea viherkatto. Talvikäyttöä ajatellen myös päärakennukseen on haluttu sauna.

Rakentajapariskunta lähti uudistusprojektiin poikkeuksellisella tarmolla. Suunnittelu ja toteutus on hoidettu äärimmäisellä pikkutarkkuudella yksityiskohtia myöden. Mistään ei ole tingitty. Huvila ja sen sisustus on harmoninen kokonaisuus.

Seinien materiaalivaihtoehtoina oli suunnittelun alussa CLT-elementit tai hirret. Valinnassa päädyttiin painumattomiin hirsiin, jotka tilattiin Kuusamo Hirsitaloilta.

Pulpettikattoinen huvila on tyyliltään moderni

Alkuperäinen 70-luvun lautamökki oli aikansa tyypillinen kesänviettopaikka. Samoin uusi, kaikki mukavuudet tarjoava talviasuttava huvila on tähän päivään tyyliltään täydellisesti istuva pientalo. Suuret ikkunat, pulpettikatto ja kookas lasitettu terassi ovat takaamassa modernia ilmettä.

Pohjaratkaisun pariskunta mietti mieleisekseen ja arkkitehti Jukka Tikkanen räätälöi sen lopulliseen muotoon. Huvilaan tarvittiin kaksi makuuhuonetta ja talviajan saunomiseen haluttiin saunatilat myös päärakennukseen. Pitempiaikaista oleskelua ajatellen huvilaan tehtiin kooltaan reilu kodinhoitohuone. Makuuhuoneet sijoitettiin tulopihan puoleiselle seinustalle rinnakkain niin, että väliin jää eteinen ja wc. Pitkänomainen oleskelutila on muodoltaan täydellinen suorakaide. Keittiö, ruokailutila ja olohuone seuraavat toisiaan. Toisessa päädyssä on ruokapöydällä kalustettu lasiseinäinen terassi ja keittiön takana avonainen päätyterassi. Sinne osuu nouseva aurinko aamukahvittelua lämmittämään. Neliömäärä saatiin pysymään kohtuullisena. Huoneistoala on 82,5 neliötä, hiukan enemmän kuin uusissa mökeissä keskimäärin.

Villa Veikoksi nimetyssä huvilassa pulpettikatto tuo sisäänvedettyihin kulmiin suojaisaa terassitilaa. Oleskelutilojen näkymiin on haluttu panostaa. Pesutilat ja makuuhuoneet on sijoitettu ”taustalle”. Rakennus on toteutettu pariskunnan omien suunnitelmien pohjalta. Arkkitehti Jukka Tikkanen on osallistunut suunnitteluun loppuvaiheessa.

Järvenpuoleisella seinustalla on koko rakennuksen levyinen terassi. Siihen rakennettiin luonnollisesti lasikaiteet, jotta sisältäkin näkee esteettä rantaan. Juvan ja Mikkelin alueelle levittäytynyt Saarijärvi on Suomen kolmanneksi laajin noin 200:sta Saarijärvestä.

Ulkoväriä miettiessä seinistä haluttiin tummat. Valintana on suosittu Turve-värisävy. Sen rinnalla molemmilla pitkillä sivuilla on vaaleampia osia. Piha-alueella rakennusajan jäljet on peitetty kuntalla. Osa sisääntulopihasta on laatoitettu. Tontilla on edelleenmuistona alkuperäisiltä ajoilta aittarakennus ja rakennusajaksi leikkimökistä rakennettu sauna.

Hirsipaketti tuli tontille helmikuussa 2022. Rakennusajan pääurakoitsijana toimi mikkeliläinen Rakenne Haikonen. Omistajat olivat itsekin paljon mukana työn eri vaiheissa.

Lasitettu terassi jatkaa kesäkautta pitkälle syksyyn.

Vaimolle kiitosta värivalinnoista

Perheen loma-asuminen Juvalla siirtyi kertaheitolla uuteen aikaan myös sisustuksen osalta. Vanhasta mökistä siirrettiin muistoesineet uuteen huvilaan. Villa Veikon sisäilme on tyylikäs ja harmoninen – kaikki sopii yhteen. Hirsipintoja on vaalennettu öljyvahalla ja oleskelutilan vinossa katossa on upea rimoitus. Puun luonnollisen värin kumppanina on käytetty paljon mustaa. Tummia ovat ikkunapuitteet, väliovet, kookas takka ja kiintokalusteet. Kaikki valinnat ovat lähtöisin rakentajapariskunnan ajatuksista. Mies kehuu erityisesti vaimonsa värisilmää. Keittiön valintaan vaikutti merkitsevästi kalusteiden korkeus. Perinteinen kaapistokorkeus on nokialaisten mielestä liian vähän. Pitkille kokkaajille metrinen tasokorkeus tuntuu huomattavasti toimivammalta. Ratkaisuna oli Noblessan XL-kokoiset kalusteet.

Keittiö kokkaajien mukaan. Keittiöön haluttiin normaalia korkeammat kalusteet ja juuri sopivat löytyivät Noblessa-myymälästä. XL-mitoitetut kaapistot ovat metrin korkuisia. Ruokapöytä on itse tehty paksuista tuppeensahatuista lankuista. Olohuoneen iso takka on markkinoilta nyttemmin poistuneen Uuniseppien valmistama.

Kokonaisuudessa korostuu selkeys. Kalusteet ovat juuri oikean kokoisia ja niitä on juuri oikea määrä. Sisustus ei ole tyhjä eikä runsas vaan juuri sopiva. Kodikkuutta lisäävät kauniit yksityiskohdat – näyttävät valaisimet, makuuhuoneen kuvatapetti, viherkasvit ja kukat sekä suurien ikkunoiden myötä sisäänkin näkyvät terassi-istutukset.

Uuteen huvilaan on satsattu paljon. Panostuksesta tulee nauttimaan tulevakin sukupolvi. Uusia muistoja syntyy rutkasti lisää tulevina vuosikymmeninä.

Kaksi makuuhuonetta. Molempien makuuhuoneiden ikkunat näyttävät sisäpihan suuntaan. Toisessa niistä on värikäs kuvatapetti, joka tuo talvellakin mieleen kesäiset ajatukset. Nukkumaan mennessä huone pimennetään kauniilla laskosverhoilla. Sisustus on toteutettu kauttaaltaan tarkasti ja hyvällä maulla.

Ulkoalue on viimeistelty ja rauhallinen kokonaisuus.

Mökkiranta uuteen aikaan – artikkeli on ensimmäisenä julkaistu Uusi Koti – lehdessä 5/2023. Artikkelin on kirjoittanut Jorma Välimaa ja valokuvannut Hans Koistinen.

Tutustu loma-asuntomallistoomme

Voit tutustua monipuoliseen loma-asuntomallistoomme täältä!

Tilaa maksuttomat esitteet

Voit tilata myös kotiisi Kuusamo Hirsitalojen mallistoesitteet ja etsiä oma suosikkisi! Muistathan, että kaikki mallimme ovat muokattavissa juuri sinun ja perheesi tarpeisiin sopiviksi yhdessä Kuusamo-myyjän kanssa.