Kuusamo Hirsitalojen tuotannosta vastaa jatkossa Kari Heikkilä.
Kari on aloittanut työskentelyn tuotantovastaavana portaittain kesän aikana. Lokakuun alusta hän on ottanut täyden vetovastuun tuotannosta, kun yrityksen yksi perustajista Simo Orjasniemi on jäänyt eläkkeelle. Kari on pitkän linjan puualan ammattilainen, jonka juuret ovat Kuusamossa.
– Omat fiilikset ovat todella hyvät. Motivaatiotasoni on ollut korkealla opiskellessani hirsitalovalmistusta. Toki työpäivänikin ovat venyneet pitkäksi näin alussa rakentaessani omia kontrollejani tuotannonohjaukseen ja pyrkiessäni valmistelemaan asioita. Miettiessäni omaa kokemuspohjaa johon kuuluu mm. 14 vuoden ajalta kokemusta pelkästään konepuolesta niin siihen minulla on paljon annettavaa. Ja uskon, että teknisen kehitystyön kautta saamme lisää niin laatua kuin määrääkin tuotantoon kertoo Kari.
Tavoitteenamme on tehdä vaihdos taustalla niin, että meidän korkea tuotannonlaatumme pysyy sekä tilaukset toimitetaan aikataulussa.
Kari Heikkilä, tuotantovastaava