Alkuvuoden 2021 kysyntä on jatkunut hyvänä viime vuoden tapaan.

Hirsitalojen kysynnän vahva kasvu on jatkunut alkuvuodesta. Omakotitalojen lisäksi myös loma-asuntojen kysyntä on jatkanut kasvuaan, erityisesti laskettelukeskusten läheisyyteen. Yle haastatteli toimitusjohtajaamme Artoa tammikuun loppupuolella hirsitalotehtaiden tilanteesta, haastattelun tiivistelmän pääset lukemaan täältä: https://yle.fi/uutiset/3-11747906.

Vuosi sitten tilanne näytti keväällä epävarmalta ja muokkasimme toimintamalliamme asiakastapaamisten suhteen. Kuusamo-myyjämme alkoivat palvelemaan asiakkaittamme myös etäyhteyksien, oli kyse sitten ensitapaamisesta tai kaupanteosta.  Myös toimistohenkilöstömme siirtyi etätöihin vuosi sitten maaliskuussa, toimitusjohtaja Arto Orjasniemi kertoo.

– Kuukauden jälkeen näimme, että kysyntä ei notkahtanut koronatilanteen vuoksi. Olemmekin tyytyväisiä viime vuoden lopputulemaan ja siihen, miten kysynnän kasvu on jatkunut alkuvuodesta. Alkuvuoden hyvien uutisten lisäksi on sanottava, että tämän vuoden aikana joudumme kuitenkin seuraamaan tarkasti raaka-aineen saatavuudesta johtuvaa puutavaran hintakehitystä.

Kovasta kysynnästä johtuen toimitusaikamme ovat tällä hetkellä keskimääräistä pidemmät. Vapaat toimitusaikamme elävät nopealla aikataululla. Mikäli haluat tietää oman rakennusprojektisi mahdollisesta toimitusaikataulusta ota yhteyttä oman alueesi myyjään ja kysy lisää.

Asiakastyytyväisyyskysely

Olemme lähettämässä maaliskuun alkuviikoilla asiakkaillemme asiakastyytyväisyyskyselyä. Tällä kyselyllä pyrimme saamaan tärkeää tietoa toimintamme edelleen kehittämiseen. Edellisessä kyselyssä saimme hyvät arvosanat verrattaessa alan muihin toimijoihin.

Kyselyn toteuttaa Innolink Oy. Kysely valmistuu kevään aikana, minkä jälkeen aloitamme henkilöstön ja myyjien kanssa tulosten läpikäynnin. Iso kiitos kaikille jo kyselyyn vastanneille!

Edeltävän tutkimuksen sanapilvi kysymykseen “Mikä on parasta rakennuksessasi?”.

Kuusamo Hirsitaloista tutkimusta koskeviin kysymyksiin vastaa markkinointipäällikkö Kari-Pekka Määttä, kari-pekka.maatta@kuusamohirsitalot.fi,  p 044 7789 290.

Tarvittaessa lisätietoja tutkimuksesta ja apua vastaamiseen saa Innolinkistä projektipäällikkö Meiju Ahomäeltä, meiju.ahomaki@innolink.fi, p. 050 5811 093.