Tervetuloa tutustumaan upeaan, moderniin loma-asuntoon Ylläkselle lauantaina 23.8.2025 klo 12-15. Kohde sijaitsee Yllästunturin kupeessa, mm lyhyen ajomatkan päässä Jounin kaupasta. Ilmoittaudu nyt ja varaa paikkasi näyttelyyn!

Tervetuloa tutustumaan todella upeasti toteutettuun ja sisustettuun loma-asuntoon Ylläksellä elokuun lopussa!

Malli on toteutettu asiakkaan omien suunnitelmien pohjalta. Suunnittelun lähtökohtana on ollut toteuttaa laadukas kokonaisuus vuokrakäyttöä ajatellen.

Loma-asunnon tilat ovat kahdessa kerroksessa. Alakerrassa on keittiö, kaksi makuuhuonetta sekä peseytimistilat. Ruokailu- ja oleskelutilat ovat ylös asti auki tuoden avaruutta ja valoa!

Yläkerrassa on aulan lisäksi tilavat makuuhuoneet

Alakerrassa on huolella mietitty pohjaratkaisu. Korkea olohuone ja ruokailutila tuo avaruutta. Saunan ja peseytymistilojen lisäksi kerroksessa on kaksi makuuhuonetta.
Toisessa kerroksessa on kahden makuuhuoneen lisäksi wc sekä aulatila, jonne voi tarvittaessa tehdä myös lisäpetejä.

Ylläksellä paikan päällä kohdetta esittelemässä on Kuusamo-myyjämme Tero Tornberg. Tule paikan päälle inspiroitumaan kohteesta, sekä kuulemaan Teron vinkit rakennushaaveidesi toteuttamiseksi!

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu näyttelyyn alla olevalla lomakkeella. Ilmoittautuminen päättyy 21.8.25 klo 16. Näyttelykohteen osoite lähetetään ilmoittautuneille sähköpostitse perjantaina 22.8.

Hirsihuvilanäyttely Ylläs 23.8.2025











    Kuusamo Hirsitalojen uutiskirjeestä saat ajankohtaista tietoa mm. hirsirakentamisesta, malleistamme sekä kampanjoistamme. Viestitilauksen jälkeen lähetämme sinulle sähköpostin, jonka avulla voit vahvistaa tilauksesi. Katso tietosuojaselosteemme.
  • Halutessasi vastaanottaa sähköpostitse tietoja lähistölläsi järjestettävistä talonäyttelyistä ja tapahtumista, kerrothan meille postinumerosi.

Tero Tornberg

Kuusamo-myyjä

Lappi

044 510 6660