Olet tässä:   Etusivu / Yritys / Uutiset / Uutinen Mallihaku

Ajankohtaista

Kuusamo Hirsitalot rakentaa Imatralle korkeatasoista loma-asuntoaluetta

07helmi

Pohjois-Euroopan toistaiseksi suurin hirsirakennus, 1360-neliöinen Hotelli Rento, vihittiin virallisesti käyttöön Imatralla perjantaina 7. helmikuuta. Massiivisesta lamellihirrestä valmistettu 29 huoneen viihtyisä hotelli saa jatkossa ympärilleen kahden ja neljän huoneiston loma-asuntoja sekä erilaisia palveluja. Kolmessa vaiheessa toteutettava Kohonniemen Urheilupuiston alueen rakennusoikeus käsittää kaikkiaan 40 000 kerrosneliömetriä.

Hotelli Rennon ja uusien loma-asuntojen toimittamisesta vastaava Kuusamo Hirsitalot Oy suunnittelee aluetta yhteistyössä Imatran kaupungin kanssa. Ukonniemi on osa laajempaa matkailualuetta, jonka läheisyydestä löytyy runsaasti aktiviteettejä, muun muassa kaksi kylpylää sekä monipuoliset liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet.

Imatran kaupunginjohtaja Pertti Lintusen mukaan Ukonniemen matkailu- ja virkistysalue on hieno esimerkki kaupungin päättäjien kaukonäköisyydestä luoda pitkäjänteistä aluekehitystä ja elinkeinopolitiikkaa.

”Imatran kaupungin, alueen yritysten ja kolmannen sektorin yhteistyöllä Ukonniemestä on kehittynyt laadukas alue, joka on noussut yhdessä naapuri Rauhan alueen kanssa myös kansainvälisen tason kilpailu- ja harrastetapahtumien sekä harjoitusleirien pitopaikaksi. Esimerkiksi nuorten miesten jääkiekon MM-kisojen otteluita pelataan huhtikuussa Imatran jäähallissa, aivan Hotelli Rennon naapurissa”, kaupunginjohtaja Lintunen kertoo.

Keskeinen sijainti alueen urheilu- ja liikuntapaikkojen välittömässä läheisyydessä antaa Lintusen mielestä hyvät lähtökohdat hotelliliiketoiminnalle. Saimaan rannalla sijaitsevasta Ukonniemen ja Rauhan alueesta odotetaankin kasvavan kansainvälisesti vetovoimainen vapaa-ajankeskus, jonka vuodepaikkojen määrä nousee nykyisestä noin 2000 yli 10 000 paikkaan.

”Modernilla valmistusmenetelmällä tuotetun massiivihirren suosio lomarakentamisessa on säilynyt vahvana, sillä ekologisuuden ohella hirren ansiosta syntyvää terveellistä sisäilmaa arvostetaan. Näyttävän kokoinen Hotelli Rento on oiva esimerkki lämminhenkisestä ja samalla nykyaikaisesta suomalaisesta hirsiarkkitehtuurista”, toimitusjohtaja Arto Orjasniemi Kuusamo Hirsitalot Oy:sta toteaa.

Arkkitehtitoimisto Juha Paldaniuksen suunnittelema, kaksikerroksinen Hotelli Rento valmistui vuoden 2013 lopulla. Keskellä Imatran monipuolisia urheiluaktiviteettejä sijaitseva hirsihotelli on mahdollista varata myös yhden ryhmän, kuten yrityksen tai urheilujoukkueen käyttöön. Tilat soveltuvat hyvin myös erityyppisten kokousten ja tapahtumien järjestämiseen. Hotellissa on viihtyisä ravintola, saunatilat, kodinhoitohuone, urheiluvälinevarasto ja kodikkaat oleskelutilat.

www.hotellirento.fi

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Arto Orjasniemi, Kuusamo Hirsitalot Oy, p. 044 778 9292, arto.orjasniemi@kuusamohirsitalot.fi tai markkinointipäällikkö Harri Mäkelä, p. 044 778 9250, harri.makela@kuusamohirsitalot.fi